Viimeisissä uusmediaviestinnän harjoituksissa katselmoimme PowerPointilla tehtyjä harjoitustöitä. Ja kysymys kuuluikin: Mitkä ovat hyvän uusmedia -esityksen ja PowerPoint -esityksen ominaisuuksia?

Vastausta on helppo lähteä ruotimaan ensimmäisenä nähdyn esityksen pohjalta: hyvässä esityksessä on niin valtava lataus, että se koskettaa vastaanottajaa. Minua se suorastaan täräytti. Niin se on, että itkun ripsautti.

Kauniit valokuvat, puhutteleva kuvaan liittyvä teksti, herkkä taustamusiikki. Rehellinen, aito ilmaisu. Siinä alkaa olla reseptiä, joka näemmä jytkäytti jotain voimakasta itsessäni liikkeelle. (Kuunaan en olisi kuvitellut, että TOL:lin harjoitustöissä tarvitsisin nenäliinaa, muutoin kuin perinteiseen tarkoitukseen. Tämä on hämmentävää).

PowerPointilla voi tehdä siis muutakin kuin kalvoja! Todellisia taideteoksia oli onnistuttu luomaan. Persoonallisia ratkaisuja oli erilaisia: valokuvakollaaseja, itse piirrettyjä kuvia, clipart-kuvia.

Hyvä PowerPoint-esitys on vastaanottajaystävällinen: kuvat ja teksti ovat riittävän kokoiset ja tarpeeksi pitkään näytöllä. Diassa on sopivasti materiaalia. Liika teksti uuvuttaa lukijan. Esitys on visuaalisesti yhtenäinen kautta linjan. Fontti ja värit rimmaavat, eivät riitele. Musiikilla on iso merkitys tunnelman luojana. Kehnommastikin toteutettu  esitys säilyttää vastaanottajan kiinnostuksen taustamusiikin ansiosta.

Elämäni ensimmäinen blogi on tullut tiensä päähän. Kiitos, tästä on hyvä jatkaa.

 

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Paineen alla alkaa tapahtua. Tämä vanha viisaus pitää paikkansa. Tälläkin kertaa...Harjoitustyö on aiheuttanut monenlaista tuntemusta närkästyksen kautta tekemisen meininkiin.

Harjoitustyöni nimi on Elämän tarkoitus ja se sisältää 15 diaa. Alun perin suunnittelin koostavani esityksen erillisistä osioista vaan nyt ajatus jalostuikin yhtenäiseksi esitykseksi. Kaukaa haettujen ideoiden keskeltä kumpusi esitykseeni oman elämäni tarkoitus. Näin sitä pistetään itsensä likoon 6-0. (Jokohan tuo hokema on kliseeksi asti viljelty?)

Esityksellä tahdon lausua seuraavaa: tartu hetkeen, ymmärrä tämä elämän ensikerta ja ainutlaatuisuus. Ihmisen elämä on sitä hiekanjyvää siellä Saharassa ja se on ohikiitävä hetki kehdosta hautaan.

Esityksen poljennoksi valjastin oman suosikkilempisuurajattelijani Kahlil Gibranin. Höystän hänen tekstiään sarjalla valokuvia. Olen viettänyt lauantaipäivän (10-23) rakentamalla visuaalisesti yhtenäistä linjaa.Tavoittelen lämmintä tunnelmaa ja olisi ihana maalata äänimaisema pianon herkillä koskettimilla, mutta tähän en pysty enkä kykene. Prosessiteksti alkaa olla myös valmis.

Pysyykö esityksen jännite loppuun saakka? En tiedä. Teen parhaani ja katson mihin se riittää. (Tämä kurssi on herättänyt ainakin valtaisan kliseiden metsästysaallon sisälläni :)       )

 

 

 

 

 

Elämän tarkoitukseen liittyy kuolema. Pelottava, kammottava, lopullinen kuolema.

Ensimmäisissä harjoituksissa, joissa aloitettiin harjoitustyön tekemistä, yritimme Leenan ja Maijan kanssa pohtia näkökulmaa harjoitustyöhön. Saimmekin jotain kipinää yhteiseen ajatusten hiillokseen ja pohdimme yksilön asemaa tässä urakeskeisessä ja kiireisessä elämänmenossa. Uraohjuksen pysäyttää usein (ohjukselle itselle odottamaton) käänne terveydentilassa. Kerroin edellisenä päivänä(8.10.2006) lukemastani artikkelista Hesarin kulttuuripalstalla. Reko Lundanin haastattelu kosketti voimakkaasti. Kirjoituksesta jäi käsinkosketeltava tunne lopullisuudesta, jonka haastattelija ja haastateltava sanattomasti jakoivat.

Ja tänään on Reko Lundanin kuolinpäivä. Tieto on levinnyt eri medioiden kautta. Siellä se lukee ylen, hesarin sivuilla, sulassa sovussa päivän muun uutisannin keskellä. Ja oli päivittynyt jo ylen arkistomateriaalien joukkoonkin. Moniko toimittaja oli sanansa valinnut jo etukäteen ja kiteyttänyt uutisen jo varastoon odottelemaan tätä päivää. Ja mitä väliä sillä on.

Kornilta tuntuu itsekkin tästä kommentoida koko ihmistä, varsinkin kun hänen tuotantonsa ei ole edes pintapuolisesti tuttua. Että pitää ihmisen kuolla.

Reko Lundanin sanat jäivät soimaan lukemani Hesarin haastattelun jälkeen. Ja kuuntelin Ylen arkistoista lisää hänen ajatuksiaan elämästä ja perheestä. Harva nostaa nykyisin perheen merkitystä esiin. Pikemminkin (julkisuuden) sanoma kuuluu olevan, että perheenlisäys ei muuta mitään. Sama svengi, hilepile, urakiitäminen jatkuvat. Pääasia on, ettei mikään muutu.

Kapinoin tuota kurjaa harjoitustyön aihetta vastaan! Miten sitä voi lähestyä objektiivisesti? En halua tahkota joitain filosofista periaatetta periaatteen vuoksi. Aihe tuntuu liian vakavalta heittää myöskään läskiksi. Olisinpa ollut viime vuoden Sompahömpässä matkassa.

Edellinen ajatukseni harjoitustyöstä liittyi carpe diem-kliseeseen, höystettynä mummo-angstilla. Nyt se ajatus tuntuu jo ihan turhalta. Sitä paitsi hirvittää pistää itsensä likoon ja kenties tulla lytätyksi vertaispalautteen muodossa.

Ensi vuoden aihe voisi olla neutraalimpi? Ja aiheen voisi antaa muhimaan jo hyvissä ajoin? Vrt. DMP ja kurssin alussa annettu aihe ja palautus vasta marraskuun lopulla.

Kultaomenia hopeamaljassa ovat sanat sanotut aikanansa. Ala-asteen opettajan lempilauseeseen päättyy tämä aatos.

 

 

 

 

Elämän tarkoitus -harjoitustyö tuntuu järkyttävän haasteelliselta. Päätän tarttua haasteeseen ja oikaista vatsalaukun kahdeksikosta. Meni syteen tai saveen, sinne mennään korkealta ja kovaa.

Valitsemani näkökulma mediaesitykseen on fenomenologisen ja kristinuskon perussanomien yhdistelmä. Priorisoin ajankäyttöni tarrautumalla siis näihin perussanomiin, jotka kättelyssä tuntuvat ymmärrettäviltä, jopa tutuilta.

Fenomenologinen perussanoma tutkija Juhani Himangan mukaan on, että elämää ei saa esiin spekuloimalla vaan sitä on elettävä. Elämän tarkoitus on elämän sisältö. (Tiede-lehti)

Puolestaan kristinuskon perusanoma on: "rakasta Jumalaa yli kaiken, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, hoivaa elämää luonnossa ja maailmassa".

Näiden sanomien innoittamana harjoitustyöni perussanoma kuuluu näin: Elämän tarkoitus on elämän sisältö. Rakasta ja hoivaa lähimmäistä niinkuin itseäsi.

Mediaesityksen kohdeyleisö ovat nykyajan isovanhemmat ja ehkä vanhemmat.

Mediaesityksellä tahdon ilmaista mm. seuraavia asioita: elämän tarkoitus on helliä ja hoivata läheisiään, kannatella lapsia ja lastenlapsia. Olla vastuussa. Olla läsnä. Tuntea vastuu oman elämänsä valinnoista. Tavoitteenani on havahduttaa: isovanhemmuus ja vanhemmuus eivät synny itsestään. Niiden eteen on tehtävä töitä.

Mediaesitys koostuu kahdesta tai kolmesta itsenäisestä osiosta, joiden yhteinen teema on edellä mainittu perusanomien yhdistelmä.

Mediaesitys koostuu siis saman teeman esittämisestä eri keinoin. Yksi versio on tietoisku, opetusvideo isovanhemmille. Se voisi tulla esimerkiksi sunnuntai-aamuna jonkin ajankohtais-ohjelman ohessa. Toinen voisi olla mainos. Käytän valokuvia ja haluan kokeilla, miten sama valokuva toimii eri kontekstissa.

Näitä jään pohtimaan. Ja elämän tarkoitusta.

Hyvää päivää,

eräät täällä ovat ryhdistäytyneet ja käyvät tulta päin JO HYVISSÄ AJOIN ennen seuraavia harjoituksia :)

Nelosharkat tuottivat kohtuullisesti päänvaivaa. Hyviä harjoituksia nämä ovat, ei tulisi muuten niin tarkoin syynättyä termejä omin päin.

Intertekstuaalisuudesta

Intertekstuaalisuus voi palkita tai ärsyttää vastaanottajaa. Tulee mieleen NYPD-sarjan kymmenes ja ilmeisesti viimeinen tuotantokausi, jossa pitkänmatkan katsojasta (minusta!) on mielenkiintoista seurata, kuka pahis menneisyydestä on Andyn kimpussa.

Forrest Gump-elokuvassa on viittauksia historiallisiin ja kulttuurillisiin tapahtumiin, kaiketi vielä ihan hyvän maun rajoissa. Moni hömppäelokuva on jäänyt katsomatta jo otsikoinnin vuoksi, nämä "hei me lennetään taas XX" -jutut viittaavat jo nimensä perusteella itseensä, että ei voisi vähempää kiinnostaa tutustua syvällisemmin.

Intertekstuaalisuuden avulla voi saada nostetta omaan tuotokseensa. Viittaustyyli tietysti ratkaisee, juosten ryskättyä työtä ei varmaankaan pelasta edes lähdeluettelosta löytyvä alan gurun tuorein teos. Taiten tehty viittaus tuo esitykseen lisäarvoa, maustaa sitä. Vastaanottaja voi halutessaan hankkia lisätietoja viittausten perusteella.

Uutisanalyysistä

5M + K = uutinen

Lehtiuutinen on nasevampi ja kertoo oleellisen tapahtumasta. Muokatussa versiossa henkilökuvia voi tuoda esiin ja käyttää värikkäämpää ilmaisua.

Karpaasi tuo itselleni mieleen tietysti hiihtäjäkarpaasit, joiden sankaruus lässähti nolosti. Minun mielstä karpaasi symbolisoi karskia metsienmiestä, joka luonnollisimmassa olotilassaan painii karhujen kanssa ja selviää karuissakin olosuhteissa, mutta ei pärjää sosiaalisissa tilanteissa. Karpaasi kaipaa lämpöä ja läheisyyttä, mutta napanuora kytkee peräkammarin seinään ja äidin korvapuustit ovat maalimasta parasta.

Korostin muokatussa versiossa miesten välistä ystävyyttä sekä eränkävijän taitoja, jotta lukijalle välittyisi tunne kahden kaveruksen suhteesta toisiinsa ja luontoon. Lisäsin loppukommentin kevennykseksi, loiventamaan vakavalta vaaralta selviytymistä sekä viittamaan miehen siviilisäätyyn.

Karpaasien ennätystaimen!

Patosjärven viimeiset karpaasit saivat syyskuussa saaliikseen 13,5 kilon ennätystaimenen. Kalan kanssa kamppailu oli koitua toisen eränkävijän kohtaloksi, sillä hän joutui hyisen veden varaan. Kokenut kalastuskaveri sai kuitenkin pelastettua ystävänsä saalineen onnistuneesti rantaan. SEPE kutsuttiin paikalle, kylmettymisen välttämiseksi ja miehet saalineen pääsivät lämpimään.

Kylymää oli, mutta kyllä kannatti. Keiton tekoon ja emännän hakuun tästä on mentävä, kommentoi väsynyt, mutta hypotermialta välttynyt patosjärveläinen kokemustaan.

 

Genreistä

Yle1:sen ja nelosen ohjelmatarjonnan vertailu vastasi ennakkokäsitystä kanavien tarjonnan suhteen. Ylen ykkösellä on sivistynyttä, tasa-arvoista, ajankohtaista, kotimaista ohjelmaa. Nelosella puolestaan korostuu viihteellinen jenkkihömppä.

Mielenkiinnolla jään odottelemaan vitostreenjä! Täällä Niina, Oulunsalo.